Näkökulma saarnaan
Olen palvellut ilolla seurakuntaani neljännesvuosisadan. Olen vuosien varrella saanut runsaasti palautetta saarnoistani. Tiedän, että jos saarnaajan sanoma ymmärretään väärin, niin vika on aina saarnaajassa. Ongelmallisempaa on, jos saarnaajan sanomaa ei ymmärretä tai haluta ymmärtää.
Saarnaajan ensi sijainen tehtävä ei ole puhua yhdenkään kuulijan korvasyyhyyn. Tunnetun ruotsalainen piispan ja professorin Yngve Briliothin mukaan luterilaisella saarnalla on kolme sisällöllistä tuntomerkkiä. Saarna on liturginen eli jumalanpalveluselämän kokonaisuuteen sisältyvä. Saarna on eksegeettinen eli raamatunselitysopillisesti kestävällä tavalla perusteltu. Saarna on profeetallinen eli yksilön, yhteiskunnan ja/tai seurakunnan elämään kantaa ottava ja tulevaisuuteen rohkaiseva.
Luterilaisen saarnan liturgisuus näkyy siinä, että saarna tapahtuu jumalanpalveluksessa kirkkovuoden ajankohdan aiheen ja tekstien pohjalta. Ei siis ole mielekästä, että jokin muu aihepiiri tai asia menee saarnassa näiden peruslähtökohtien edelle. Kuulijakunta ei ole saarnaa sisällöllisesti ohjaava tekijä. Saarnaaja joutuu pikemminkin pohdiskelemaan, mitä kuulijakunta voisi oppia pyhän aiheesta tai tekstistä. Avoimin mielin ilman itse asettamiaan kuulemisen ennakkoehtoja kuulija voi useimmiten oppia jotakin uutta saarnaajan puheesta.
Luterilaisen saarnan eksegeettisyys näkyy siinä, että saarnassa puhutaan tekstistä eikä tekstin vierestä. Vasten parempaa tietoa ei kannattaisi saarnatehtävässä puhua. Asiatiedon tulisi olla haaste jokaiselle saarnaajalle, koska asialähtöisyys edellyttää kohtuullista Raamatun alkukielten, heprean ja kreikan, taitoa sekä Raamatun kirjoitusten johdanto-opillisia ja muita taustatietoja. Prosentuaalisesti tiedot ovat olleet jatkuvasti papiston ja seurakuntalaisten keskuudessa vähenemään päin. Tältä asia on näyttänyt Espoon hiippakunnan tuomiokapitulista käsin.
On outoa, että papisto on niin vähän kiinnostunut perustyövälineestä, Raamatusta. Usein jopa aivan alkeelliset tiedot perusasioista puuttuvat. Tämän havainnon olen saanut hiippakunnallisen raamatunselitysopin kouluttajan ominaisuudessa jo nyt havaita. Liian usein Raamatun äärellä keskitytään väittelemään ikään kuin uskon asioista. Tosi asiallisesti, minä tai kukaan muukaan raamatuntutkimuksen ammattilainen, emme tällöin väittele uskon asioista, vaan tiedon asioista. Sydän ei voi milloinkaan tunnustaa todeksi asioita, jotka ymmärrys ja tieto osoittavat virheellisiksi. Asioista tietämättömät sekä papit että seurakuntalaiset monasti väittelevät toistensa kanssa tai keskenään kiihkeän fanaattisesti asioista, joihin heidän oma tietotaitonsa ei riitä. Tahdon rohkaista ja haastaa kaikkia ottamaan ensin asioista selvää. Nykyisin löytyy hyviä oppikirjoja. Saarnan yhteydessä ei tulisi enää raamatunselitysopillisesti puhua konservatiivisesta eli vanhoillisesta ja liberaalista eli vapaamielisestä tulkinnasta. Pikemminkin on menetelmällisesti kyse pätevästä tai kelvollisesta ja epäpätevästä tai kelvottomasta Raamatun selittämisestä. Tälläkin saralla riittää niin monenlaista yrittäjää.
Raamatunselitysopillisten perusmenetelmien lisäksi pätevälle Raamatun selittämiselle ovat saarnan kannalta luonteenomaisia seuraavat asiat: (1)Pyrkimys totuudellisuuteen on etusijalla tekstin selittämisessä. (2)Sanan selittämisen tulkintaprosessi etenee saarnaajan omakohtaisesta näkemyksestä yksilöiden väliseen, yhteisölliseen vuoropuheluun. (2)Sanan selittämisessä ei kenelläkään yksilöllä tai millään yhteisöllä ole viimeistä sanaa. (3)Saarnaajan ja seurakuntalaisen näkökulmasta "Jokainen on oikeutettu omaan mielipiteeseensä, mutta ei omiin tosiasioihinsa". (4)Saarnaajan puheen tulee perustua ymmärrettäviin perusteluihin, läpinäkyvyyteen ja julkisuuteen. Ei siis mitään salatietoa, normaalin ymmärryksen yläpuolella olevaa tai järjen vastaista tietoa. (5)Saarnatun sanan äärellä saavutetaan useimmiten samalla tavalla suhteellisia tuloksia, kuin millä muullakin inhimillisen elämän epävarmalla osa-alueella. Uskoa, toivoa ja rakkautta ei voi todistaa todeksi. Ne vain koetaan todeksi. Ne näyttäytyvät todeksi, vaikka niitä emme kykene mittaamaan. (6)Yhdelläkään yksilöllä tai yhteisöllä ei ole ehdotonta auktoriteettia sanan tulkitsemisessa. (7)Raamatun sana ei sellaisenaan voi olla kokonaan inspiroitu, koska meillä ei ole mitään alkuperäistä Raamattua. On vain satoja erilaisia käsikirjoituksia, joista kirkkoraamattumme käännös on vain eräs jalostettu esimerkki. (8)Raamattu ei ole luterilaisten paperipaavi. Historian Jeesus, Kristus, on Jumalan Sana, josta Uusi testamentti kertoo ja josta saarnan tarkoitus on julistaa.
Luterilaisen saarnan profeetallisuus näkyy siinä, että saarnaaja uskaltaa tarttua aiheisiin, jotka häntä itseäänkin hieman hermostuttavat tai jopa pelottavat. Jos ajattelemme esimerkiksi omassa yhteiskunnassamme tuttuja ja turvallisia aiheita - koti, uskonto ja isänmaa - niin useimpien tämän päivän ihmisten pettymykseksi historian Jeesusta ei kiinnostanut mikään näistä aiheista. Jeesus hylkäsi kotinsa, vastusti oman aikansa uskontoa, eikä arvostanut puheilla omaa isänmaataan. Tällaisesta arvomaailmasta ihmiset, itseni mukaan lukien, sanoutuvat mielellään irti. Itselleni koti on tärkeä. Arvostan usko(nno)n välittämiä arvoja, ja tehtäväni on niitä ylläpitää, edistää ja opettaa. Isänmaani itsenäisyyttä ja vapautta arvostan suuresti, vaikka en sitä joka käänteessä halua hokea. Mutta tulipahan se nyt todetuksi!
Kaikkein tärkeimpänä arvona saarnatyötä ajatellen pidän totuudellisuutta. Kenenkään ei tulisi loukkaantua totuudellisuuteen pyrkivän saarnaajan puheista. Totuudellisuus ei kuitenkaan ole sama asia kuin totuus. Totuutta ei kukaan voi omistaa. Sen sijaan jokainen meistä saa kilvoitella totuudellisuuden tavoittelusta niin saarnatyössä kuin elämässä yleensä. Edellytyksenä on, että oikeaksi havaittava tieto, joka on jokaisen ihmisen tavoitettavissa, on sopusoinnussa oman uskon vakaumuksen kanssa. Jos näin totuudelliseksi havaittu tieto osoittaa jonkun asian uskossamme virheelliseksi, niin tällöin usko joutuu muutokseen. Jos kirkko joutuu ristiriitaan opissaan tai opetuksessaan totuudellisuuden kanssa, niin tällöin totuudellisuudella on aina etusija. Kilvoittelu jatkukoon totuudellisuutta tavoitellen. Hyvää ja ilon täyttämää syksyä toivotan seurakuntalaisille.