Jumalanpalvelus loppiaisena 6.1.2008 klo 10 Nurmijärven kirkossa. Teksti Joh. 8:12

Valo

Jeesus puhui taas kansalle ja sanoi: "Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo."

Loppiainen on kolmen kuninkaan juhla. Loppiaista nimitetään myös vanhaksi jouluksi. Joulua vietettiin loppiaisena, ennen kuin tuo juhla siirtyi nykyiselle paikalle. Kolmen kuninkaan juhla on seurausta idän viisaista miehistä, jotka tulivat tähden johtamina Jeesus -lapsen tykö tomaan lahjoja: kultaa, suitsuketta ja mirhaa. Missään vaiheessa kertomuksessa ei ilmene viisaiden miesten lukumäärä. Ainoastaan lahjojen lukumäärästä on päätelty, että heitä oli kolme. Myöhäisempi legenda nimittääkin viisaita miehiä kuninkaiksi, joilla oli nimet Melkior, Kasper ja Baltasar. Melkior oli vanha harmaatukkainen ja hyvin, Kasper nuori punakka ja parraton sekä Baltasar tummaihoinen ja parrankasvultaan heikko.

Vertauskuvina viisaiden miesten lahjat ne muistuttavat Jeesuksen taivaallisesta kuninkuudesta, papillisuudesta ja uhrikuolemasta. Valitettavasti ihmiset luulivat Jeesuksen tavoittelevan maallista kuninkuutta. Väärinymmärryksen seurauksena Jeesus ristiinnaulittiin juutalaisten kuninkaana. Jeesus on meille kristityille perinteisesti ylimmäinen pappi, latinaksi ilmaistuna pontifex. Kirjaimellisesti tuo latinan sana tarkoittaa "sillan rakentajaa". Jeesus nähtiin alusta alkaen sillan rakentajaksi ihmisen ja Jumalan välille. Jeesuksen esikuvan mukaisesti meidän, oman aikamme papiston, pyrkimyksenä on olla sillanrakentajana ihmisen ja Jumalan välille. Jeesus toteutti sillan rakennustehtävän parhaalla mahdollisella tavalla. Hän avasi uudella tavalla tien Jumalan läsnäolon kokemiselle ihmiselämän keskellä. Tässä mielessä Jeesus on myös ovi tai peräti kurkistusikkuna, jonka kautta Jumalan läsnäolo avautuu elämässä. Jeesuksen uhrikuolema konkretisoitui mirhan välityksellä. Vainajat voideltiin tuolla hyväntuoksuisella hajusteella ennen kääriliinoihin käärimistä ja hautaamista. Jeesuksen ristinkuolemassa korostui kertakaikkinen uhri. Mitään muuta uhria ei ihmiskunta enää Jumalan edessä koskaan tarvitse.

Tähti, jonka kerrottiin johtaneen nuo viisaat miehet idästä Jeesus -lapsen luo, oli tuossa elämäntilanteessa maailman valo, joka ennakoi vieläkin kirkkaampaa valoa, joka kohdattiin Jeesuksen elämässä. Tästä meitä on muistuttamassa erinomaisella tavalla päivämme teksti: "Jeesus puhui taas kansalle ja sanoi: "Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo."" (Joh. 8:12). Nykyisin tämä teksti toistetaan lähes jokaisessa kastetilaisuudessa välittömästi kastekynttilän sytyttämisen ja luovuttamisen perään. Johanneksen evankeliumin kirjoittajan ajatuksissa maailma jakautui jyrkästi kahtia. Oli pimeyden lapsia ja valon lapsia. Jeesuksen uskolliset seuraajat ovat automaattisesti valon lapsia. Siksi heidän ei tarvitse huomisesta huolehtia. Tänään konfirmoitavien nuorten rippikoululeirillä teimme rukoushelmet rannekkeeksi. Tuo ranneke on kädessä kulkeva katekismus, kansankielellä ilmaistuna kristinoppi. Rukoushelminauhamme sininen helmi muistuttaa pyhästä huolettomuudesta. Mennyttä ei pidä enää murehtia ja tulevaisuutta ei ole tarpeen vielä pelätä. Kristityn, valon lapsen, tehtävänä on elää tätä päivää. Tartu hetkeen! (latinaksi Carpe Diem). Liian usein murehtiminen estää elämästä tätä hetkeä. Se estää ninn helposti itse kutakin meistä tarttumasta hetkeen, joka on käsillä.

Jeesus on elämämme esikuvana samalla elämän valo, niin kuin edellä kuulimme evankeliumin sanassa. Juutalaisessa perinteessä valolla on vahva merkitys, sillä "Messiaan nimi on Valo" (Echah Rabbathi, fol. 68.4). Meille, jotka tunnustamme Jeesuksessa maailmaan syntyneen Messiaan, siis Pelastajan tai Vapahtajan on helppo nähdä Jeesuksessa juuri tuo Valo. Oman hiippakuntamme, Espoon hiippakunna vaakunassa tuota valoa ilmaisee auringon kehrä, jossa on 24 lieskaa. Nuo lieskat kuvaavat nykyisellään olevia hiippakuntamme 24 seurakuntaa. Vaakunassa sinisellä pohjalla on auringon keskuksessa sininen keskus, jonka keskellä on risti. Aurinko muistuttaa sinua ja minua elämässämme Jumalasta, voittamattomasta auringosta (latinaksi Sol invictus). Ja kullankeltainen risti muistuttaa Jeesuksen kertakaikkisesta uhrista. Näin hiippakuntamme vaakunassa korostuu sama teema, joka näkyi Jeesukselle tuoduissa lahjoissa.

Kastetulle kaste on kertakaikkisesti suotu lahja. Sen vuoksi kastetta ei koskaan pidä uudistaa eikä vahvistaa. Konfirmoiminen, siis vahvistaminen (latinan confirmare) tarkoittaa kastetun ihmisen uskon ja kristillisen elämän vakaumuksen vahvistamista. Edesmennyt kristillisen opin professori Seppo A. Teinonen letkautti hauskasti, että jos joku kysyy sinulta kysymyksen, jota joskus kuulee kysyttävän: "Oletko uskossa?", niin sinun tulee vastata: "Minut on kastettu!". Ei siis enempiä selittelyjä. "Jos kysyjä ei sittenkään hellitä, niin lue hänelle Apostolinen uskontunnustus ääneen". Tämä riittää kaikissa tilanteissa. Niin kertakaikkinen lahja kasteessa suotu Jumalan armo ja sen myötä kasvava ja alituisessa muutoksen tilassa oleva usko on. "Uskoa ei voi mitata" (Mikko Juva, arkkipiispa emeritus). Ei kenelläkään, sinulla tai minulla, ole alkometrin tai kemiallisen lakmustestin kaltaista kykyä arvioida toisen ihmisen uskoa. Ainoastaan omaa uskoamme saamme ja meidän tuleekin yhä uudelleen arvioda, ei toisten ihmisten korvasyyhyn tarpeesta, vaan oman sisimpämme ja mielenrauhamme tähden.

Ei ole toivottavaa, että uskomme jähmettyy johonkin tiettyyn hetkeen. On tärkeämpää, että se on koko elämämme ajan pysyvässä muutoksen ja uudistuksen tilassa. Tuosta muutoksesta olet vastuussa ainoastaan itsellesi ja Jumalalle. Uskon uudistuminen ja muuttuminen koko elämän kattavana prosessina on seurakunnan elämään rinnastettavissa oleva haaste. Luterilaisuus on omaksunut vanhakirkollisen ajatuksen opettaessaan seurakunnan elämästä, että "seurakunnan on oltava jatkuvassa muutoksen tilassa" (latinaksi Ecclesia semper reformanda est). Seurakunnan on syytä siis koko ajan uudistua ja sen myötä muuttua. Tästä tuli koko luterilaiselle uskonpuhdistukselle eräs sen kantavista periaatteista. Se on arvo, josta ei tulisi milloinkaan luopua. Näin uskon ja seurakunnan jatkuva uudistaminen on ollut haaste jokaiselle sukupolvelle. Meille se on ehkä vieläkin tärkeämpi haaste, sillä maailmassa ja elämässä asiat muuttuvat jatkuvasti entistä nopeammin. Kirkon tehtävä on olla muutakin kuin junan viimeinen vaunu, kuvaannollisesti ilmaistuna jarruvaunu. Te tänään konfirmoitavat nuoret olette vieläkin enemmän näiden haasteiden edessä kuin me keski-ikäiset ja sitäkin vahemmat. älkää luopuko Kristuksesta ja Jumalaan uskosta! Alkää luopuko seurakunnasta, joka on osaltaan ollut teitä kasvattamassa, antamassa elämän eväitä. Rippikoulun ja nyt konfirmaation tarkoituksena on olla koko elämän kestävä uskon vahvistamisen, uudistamisen ja päivittämisen sykäys sekä teidän konfirmoitavien nuorten että myös meidän muiden kirkossa olijoiden osalta. Tähän Jumala meitä tänään kutsuu. Tähän Jeesuskin meitä tänään kutsuu sanoessaan: " Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo " (Joh. 8:12). Amen.